Asuin teini-ikäisenä Ruotsissa ja ajattelin pitkään käyväni myös yliopiston siellä. Koronavuosien aikana koti-ikävä alkoi kuitenkin vaivaamaan ja päädyin muuttamaan takaisin Suomeen. En kuitenkaan pystynyt kirjottaa ylioppilaaksi ennenkuin olin täydentänyt opintojani reilusti. Tämän vuoksi lukiossa vierähti tarkoitettua kauemmin, sillä motivaationi opintojen uusimista kohtaan oli matala. 

Tiesin jo yläasteella, että haluan oikikseen. Olin muun muassa kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja tunsin vahvaa tarvetta oikeudenmukaisuudelle ja heikompien puolustukselle. Erityisesti täydentäessäni opintoja lukiossa koin, etten saanut suurta kannustusta ja haaveisiini oikiksesta suhtauduttiin pessimistisesti, sillä en ollut paras opiskelija lukiossa. 

Erityisesti tästä syystä oikismentorointiohjelman hallituksessa mukana oleminen on itselleni hyvin merkityksellistä – se, miten edelliset opinnot ovat sujuneet, ei indikoi oikikseen pääsyä tai siellä menestymistä millään tavalla. Opintojeni aikana olen toiminut tuutorina valmennuskurssilla ja myös itselläni on ollut mentori. Hänen kanssaan keskusteleminen on tuonut valtavasti motivaatiota, arvokkaita vinkkejä ja uusia näkökulmia kysymyksiini. 

Näin ollen haluan myös itse kannustaa kaikkia hakeutumaan oikikseen, välittämättä siitä, minkälainen tausta on, tai miten muut ympärilläsi suhtautuvat. Opiskelu oikiksessa kuuluu kaikille!